Search
  • SusannaMaria

SURU – tunne johon ei koskaan totu…

Elämäni on iloista, energistä ja täynnä ihania ihmissuhteita. Kivaa seikkailua, antoisa työ, aikaa harrastaa ja samaan aikaan tämän kaiken hyvän alla on suru. Suru, joka toisina hetkinä vie pois kaiken muun ja täyttää tilan. Se ei kysy, että saako tulla, se vaan tulee. Suru lamaannuttaa, katkaisee yhteyden muihin tunteisiin, se valtaa kaiken tilan ja haluaa kaiken huomion.

Vuosi sitten kirjoitin yksinäisyydestä, siitä mitä se minulle tarkoittaa. Yksinäisyys on muuttanut muotoaan ja sellaisenaan se ei enää kulje mukanani, olen oppinut hyväksymään sen ja ehkäpä juuri siksi olen voinut vapautua siitä. Ja samaan aikaan minun suruni liittyy yksin olemiseen, ilman kumppania elämiseen ja rakkauden kaipuuseen.

.

Lähitulevaisuudessa minulla on lomaa, vapaata, jonka olen varannut kalenteriin jo kauan sitten. Lomasuunnittelu on mielestäni aina ollut iloinen asia ja täynnä upeita mahdollisuuksia. Nykyään se ei sitä ole. Siitä on tullut surullista, jotain mikä korostaa yksin olemista. Lomaltani kaipaan vastapainoa arkeen, yhdessä tekemistä, jakamista ja kokemista. En omaa rauhaa, en yksin olemista, en vetäytymistä omiin oloihin, niistä saan arjessa jatkuvasti yliannostusta. Tänään päätin lopettaa tulevan loman suunnittelun, se vaan sattui liikaa.