Elämme aikaa, jossa tavoitteet määrittävät monelta osin sitä kuka olemme ja mihin olemme matkalla. Viimeiset vuodet olen tehnyt töitä sen eteen, että vapaudun tavoitteista, se ei ole ollut tavoitteeni vaan prosessi, johon havahduin viime vuonna. En siis tietoisesti pyrkinyt eroon tavoitteista, tein asioita, jotka koin tärkeiksi ja se tuotti tavoitteiden poistumisen.
Kyllä vain, olen valmentaja, joka ei aseta tavoitteita. Minulle tavoite sana on liian jäykkä ja maskuliininen, joten olen hylännyt sen tarpeettomana sanana. Silloin kun pohdin asioita, joita toivon elämääni puhun mieluiten toiveista. Kyse ei kuitenkaan ole vain sanoista, vaikka niilläkin on väliä. Kyse on enemmän siitä missä ja miten mieli liikkuu.
Tavoitteen ohjaamana olemme usein tulevaisuudessa, siellä missä tavoite on totta ja tällöin emme voi olla tässä hetkessä. On eri asia olla tässä hetkessä ja tuoda tavoite tai unelma tähän hetkeen, elää sitä todeksi ilman, että pyrkii sinne jonnekin tulevaan missä tavoite on. Tämä on täysin mahdollista, mutta vaatii varsin paljon työskentelyä mielen kanssa ja syvää tietoisuutta ja rehellisyyttä siihen missä mielesi milloinkin liikkuu. Olen oppinut tulemaan tietoiseksi mielen liikkeistä ja oppinut myös huomaamaan milloin se tekee töitä sen eteen, etten olisi tässä hetkessä kokemassa sitä mikä on juuri nyt läsnä. Miksi mieli toimii näin? Usein siksi, että tämän hetken rehellinen kokeminen on pelottavaa. Ja vaikka pelko ei sinällään olisi mitenkään realistinen asia juuri nyt, mutta mielen sisällä on paljon osia, jotka estävät ja suojelevat meitä kokemasta tätä hetkeä autenttisena itsenämme. Erilaiset ehdollistumat ja mielen rakenteet ovat syntyneet juuri siihen tarpeeseen.Jatkuva tavoitteiden saavuttamisen tarve on usein pakoa jostain syvemmästä itsen osasta, se on monelle luonnollinen tapa elää elämää.
Mitä jos riisuisimme tavoitteet ja antaisimme lopputulosten syntyä. Tekisimme valinnat sille mitä juuri nyt toteutamme, luottaisimme, että niillä teoilla päätyy johonkin hyvään. Antaisi lopputuloksen olla yllätys, ehkä se voi jopa olla jotain niin upeaa mitä emme edes pysty kuvittelemaan.
Tavoite voi rajoittaa elämää yhtä paljon pelot, ne pitävät sinut ennakkoon määritellyllä polulla. Määritys tulee aina mielenhistoriasta käsin, niillä eväillä, jotka ovat jo jollain tavalla tuttuja.
Hyvinvointiin liittyvät tavoitteet ovat erinomainen esimerkki. Päätämme laihduttaa tai muuten muokata kehoamme. Otamme mitat (nykyhetki), asetamme tavoitteen (tulevaisuus), teemme toimintasuunnitelman (menneisyyden ja tulevaisuuden sekoitus). Sitten alkaa matka kohti tavoitetta, toteutamme toimintasuunnitelmaa, jotta pysymme polulla kohti tulevaa. Tätä toiset kutsuvat motivaatioksi. Itse kutsun sitä elämiseksi tulevaisuudessa. Emme siis ole missään vaiheessa kokemassa nykyhetkeä, koska mieli on tulevassa ja siinä tulevaisuuden hetkessä, kun tavoite on saavutettu. Näitä samankaltaisia konsepteja on koko elämä pullollaan.Samaan aikaan ihmiset kipuilevat läsnäolon puutteen kanssa ja kertovat kuinka työlästä on olla läsnä itselle ja muille.
Asia nousi itselle mieleeni, kun tein uusia päätöksiä koskien omaa hyvinvointia ja työn tekemistä.
Kaikki tiedämme, että on tekoja, jotka tekevät hyvää meille, eli miksi emme vaan valitse tehdä niitä ilman tavoitetta tai palkintoa? Tätä on jokaisen hyvä kysyä itseltään, koska vastauksessa piilee yleensä arvoja ja pelkoja.
Itse otin siis tietoisen riskin, että se mitä teen päivittäin ainakin 2,5 kk ajan voi tuottaa suuria pettymyksiä, isoja onnistumisia tai ihan jotain muuta. Sen sijaan, että mieleni on tulevassa lopputuloksessa niin voin keskittyä tähän hetkeen ja nauttia siitä minkä äärellä juuri nyt olen. Kumma kyllä, mieli on hiljaisempi, aikaa on runsaasti ja joku myönteinen tyhjyys on läsnä.
